Ja taas maratonia! (päivittyvä postaus)

Tässä blogissa ei näköjään kauhean paljon muuta tapahdukaan. Mutta ei se mitään. Näin kesälomalla hieman lukumaratonia kaipailinkin ja onneksi Marika sellainen Oksan hyllyltä-blogissaan laittoi pystyyn. Virallinen maratonpäivä on tänään lauantaina 15.8., joten hyvin ehtii vielä mukaan.

Lukupinoni on aika pitkälle käytännön sanelema. Se nimittäin koostuu lähes yksinomaa eräpäiväänsä lähestyvistä kirjaston kirjoista. Mielenkiintoisia kirjoja on silti paljon mukana ja näiden lukemista odotan innolla.

Loppusuoralla on jo Katja Petrovskajan Ehkä Esther, joka on aika erikoinen lukukokemus. Tarina pomppii vapaalla assosiaatiolla väliin milloin minnekin.

Tällä maratonilla ajattelin päivitellä edistymistä myös tuonne Twitterin puolelle. Lisäsin sen tuonne sivupalkkiin tai sitten @twinkledp -nimellä minut löytää itse Twitteristä. Ajattelin myös kokeilla bloggaamista suoraan puhelimesta, joten saa nähdä meneekö kaikki postaukset sen myötä ihan sekaisin (ainakin ensimmäisellä kerralla meni...) Kaikkea jännää siis luvassa.

Maraton alkaa kuitenkin nyt! Eli

Klo 14.25

Lukeminen jatkuu Ehkä Estherin sivulta 216, jossa isoisä on palannut vihdoin kotiin sodasta yli 40 vuoden jälkeen.

Klo 16.45, n. 60 s.

Ehkä Esther on luettu. Jäi sellainen "ihan kiva"-fiilis tästä kirjasta. Seuraavaksi Holmströmin Sulje silmäs pienoinen kimppuun. En yhtään tiedä mitä odottaa, mutta takakannen teksti tuo mieleen jopa Kuokkamummon.

Klo 19.30, n. 110 s.

Maraton etenee hitaasti, mutta varmasti. Nyt syödään vähän hernekeittoa ja salaattia ja sitten voisi korkata vihdoin maratoneväät. Holmströmin kirja vaikuttaa oikein jännittävältä. Mielenkiintoista nähdä mihin tarina etenee.

Klo 00.00, n. 250 s.

Nyt alkaa jo olla silmät siinä määrin ristissä, että taitaa nukkumaanmenoaika koittaa aika pikaiseen. Mutta huomenna ehtii vielä vähän lukea! Sulje silmäs pienoinen on sen verran jännä, että en tiedä soveltuuko se oikein edes iltalukemiseksi.

16.8.15 klo 10.10, n. 285 s.

Yö on nukuttu hyvin ja nyt vielä viimeinen rutistus. Kovin nopeasti se vuorokausikin kuluu.

Klo 14.20, 458 s.

Se on loppu nyt! Sain Holmströmin kirjan luettua ja vielä viisi minuuttia jäi aikaakin. Oikein hyvä ja jännittävä kirja, voin suositella. Maratonilla oli taas hauskaa, eikä lukeminen tähän lopu. Seuraavaksi hyllyllä odottaa Antti Holman Kauheimmat runot, mutta ensin pitää ottaa selvää, että kuka hitto on tämä Antti Holma, joka tuntuu nyt tulevan vastaan joka suunnasta. Joku tv-tähti vissiin, mutta kun minun telkkaristani ei tule kuin urheilua, niin olen näistä asioista ihan pihalla (ei siis ole urheilija ainakaan) (Jaa joku Putous-tähti nojooo. Jaa niin ja Järjestäjä! En ole sitä lukenut, mutta onhan se vastaan tullut)

Toivottavasti kaikilla oli yhtä hauska maraton! Otetaan taas uudestaan!

Minäkin maratoonailen! (Päivittyvä postaus)

Emmin pitkään, että osallistunko tämänpäiväiselle lukumaratonille. Töissä nimittäin on ollut aika raskas viikko, enkä ollut yhtään varma, että jaksaisin lukea 24 tuntia putkeen.

Maraton kuitenkin kovasti houkutteli, joten päätin lähteä leikkiin mukaan kaikesta huolimatta. Päätin, etten ota itselleni tästä suorituspaineita. Luen sen mitä luen ja jos en jaksa niin sitten en.

Valikoin haasteeseen kirjastokasastani ne kaikkein ohuimmat niteet. Aikaisemmilla maratoneilla olen päässyt sinne 500-600 sivun tuntumaan, joten sillä määrällä saattaisin saada näistä osan jo luettua! Taidan aloittaa tuosta Hausfrau-kirjasta ja katsotaan sitten mihin siitä edetään.

Eli lukumaraton starttaa N-Y-T, NYT!

Klo 20.25

Maraton ei ala sittenkään ihan toivotulla tavalla, koska tajusin, että minullahan on ihan tajuton nälkä! Täytyy mennä tuonne hellan ääreen roikkumaan Hausfraun kanssa. Ainakin se sopii hyvin kirjan teemaan!

Klo 00.05, 75 sivua

Maraton etenee ihan mukavasti. Lueskelin Hausfauta tuossa telkkarin katsomisen ohessa ja se on oikein mukavaa luettavaa! Helve-Sibaja kertoilee sveitsiläisestä elämästään leppoisasti, hauskoja anekdootteja unohtamatta. Samassa oppii uutta niin Sveitsin historiasta kun politiikastakin. Nukkumaan menen kun siltä tuntuu, vielä ei ainakaan ole veto loppumassa. Parin tunnin päikkäreillä lienee jotain osuutta asiaan.

Klo 12.40, n. 220 sivua

Hausfrau on luettu ja se oli tosiaan ihan mukava kirja. Suosittelen! Seuraavaksi siirryn kymmenottelun ihmeelliseen maailmaan Jussi Seppäsen esikoisteoksen myötä. Ihan hauskoja juttuja on siinäkin tullut jo vastaan. Pojat lähtevät juhannusyönä pituushyppäämään: "Hetken päästä vihreässä maassa näkyi punaista kumimattoa. Erotimme sen selvästi, sillä kukaan meistä ei ole värisokea."

Klo 17.15, n. 360 sivua

Nyt on Kymmenottelu luettu! Kuten novellikokoelmien kohdalla yleensä, olivat toiset jutut parempia kuin toiset, mutta tässäkin on kirja, johon kannattaa tutustua! Ehdin ottaa välissä myös parin tunnin päikkärit (jälleen) ja illaksi on sen verran erinäistä ohjelmaa, etten ole varma ehdinkö maratonin pariin enää ennen klo 20.25 iskevää deadlinea. Mutta katsotaan! Kaksi luettua kirjaa on joka tapauksessa jo ihan hyvä saldo, johon olen jo nyt tyytyväinen. Valitsen kuitenkin tässä vaiheessa seuraavaksi kirjakseni Inka Nousiaisen Kirkkaat päivät ja ilta. Siinä on vain 124 sivua, mutta hyvin pienellä tekstillä, joten haastavaa tulee joka tapauksessa olemaan.

Klo 20.25 maalissa, yht. 401 sivua luettuna

Ehdin sitten kuitenkin lukea vielä muutaman sivun Nousiaisen kirjaa. Tarina vaikuttaa siinä määrin kiinnostavalta, että jatkan kirjan parissa tänään vielä pidempäänkin. Haasteen lopputulos on mielestäni oikein hyvä, koska en ihan täysillä jaksanut tähän maratoniin nyt panostaa ja nämä 400 sivua tulivat aika vaivattomasti. Hauskaa oli taas! Ei muuta kuin ensi kertaan!

Voi ärsyttävä päähenkilö sentään!

Valo valtameren yllä - M. L. Stedman

Julkaistu: Karisto 2013
Alkuperäinen nimi: The Light Between Oceans, 2012
Suomentanut: Leena Perttula
Sivumäärä 422 s.

Kirjastosta

Tämä arvio sisältää paasausta ja mahdollisesti myös pari spoileria. Teitä on varoitettu.

Tom Sherbourne on juuri selviytynyt ensimmäisen maailmansodan kauhuista ja värväytynyt Australian Majakkalaitoksen palvelukseen. Hän kaipaa rauhaa, rutiinia ja yksinäisyyttä, joita majakoilta löytyy.

Tom saa työkomennuksen syrjäiselle Janusin saaren majakalle, kun sen edellinen vartija sairastuu. Matkalla Janusille Tom tapaa kuitenkin Isabelin, johon rakastuu. Vuoden odottamisen jälkeen he menevät naimisiin ja Isabel muuttaa Janusille. Vuodet vierivät, mutta kaivattua perheenlisäystä ei kuulu. Sen sijaan Isabel joutuu kestämään useamman keskenmenon toisensa perään. Kun sitten saaren rantaan ajautuu soutuvene, jossa on kuollut mies ja elävä vauva, tuntee Isabel kuin hänen rukouksiinsa olisi vastattu. Isabelin päätös pitää lapsi johtaa lopulta tragediaan, jossa useampi perhe kärsii.

Valo valtameren yllä oli minulle hyvin ristiriitainen lukukokemus. Toisaalta pidin kirjasta ja juoni oli enimmäkseen kiinnostava. Janusin majakkasaaren miljöö oli todella viehättävä ja kirjailija osasi kuvailla sitä niin, että saarta piinaavat tuulet melkein itsekin tunsi. Suurin osa kirjan henkilöistä olivat oikein sympaattisia ja heidän kohtaloitaan suri kirjan edetessä.

Toisaalta sitten oli Isabel, joka hiersi kuin kivi kengässäni koko tarinan ajan. En pitänyt hänestä missään vaiheessa ja jo ensikohtaamisesta alkaen Isabelista minulle välittyvä kuva oli jotenkin hemmoteltu ja itsepäinen. Koko kirjaa tuntuukin vaivaavan "Mitä Isabel haluaa, niin sen Isabel myös saa"-syndrooma. Mikään kirjan tapahtumista ei tuntunut koskaan olevan Isabelin syytä. Hän ei omasta mielestään tehnyt mitään päätöstä itse, itsenäisenä aikuisena ihmisenä, vaan kaikki oli aina joko Jumalan johdatusta, kohtalon ohjausta tai sitten kätevästi vain Tomin syytä.

Tietyllä tapaa toki ymmärrän sen, että syrjäisellä saarella keskenmenon kokenut nainen ei ole aina ehkä ihan järjissään. Sitä en sitten taas ymmärrä, että kun selviää, että vauvan äiti on yhä elossa, ei Isabelilla ole tätä kohtaan yhtään sympatiaa. Isabelin käytös koko kirjan ajan olikin hyvin itsekeskeistä ja olin täysin varma, että majakalle muutettuaan hän kyllästyisi yksinäiseen elämään puolessa vuodessa

Loppua kohden lukijasta yritetään tiristää kyyneleitä lähes epätoivon vimmalla. Melodramaattisuudeltakaan ei vältytä. Tällä kertaa minulla ei edes silmäkulma kastunut, vaikka yleensä itkeskelen aina ja kaikelle. Olin vaan kirjan loppua kohden jo niin evvk, ettei tosikaan.

Kirjalla oli kaikki mahdollisuudet olla aivan mahtava, mutta valitettavasti Isabel vaikutti minusta lähinnä lievästi psykopaattiselta tyrannilta ja ihmisiä hänen ympärillään kävi sääli. Tämä ei siis ollut ollenkaan minun kirjani.

Olin näköjään antanut kirjalle alunperin pisteet 3/5, mutta vieläkin kiukuttaa sen verran, että päädytään kuitenkin tähän:

2/5

Maailmanloppu tulee, oletko valmis?

Vuori - Helena Waris

Julkaistu: Otava 2014
Sivumäärä: 317 s.
Kansi: Ea Söderberg

Kirjastosta

Lif on asunut koko elämänsä kaupungissa, jonka keskellä kasvaa salaperäinen vuori. Sen huippua peittää jatkuvasti pilvikerros, eikä kukaan vuorelle kiivennyt ole huhujen mukaan enää palannut kertomaan näkemästään.

Jokin on kuitenkin muuttumassa. Lifin pomo antaa hänelle potkut ja käskee samalla Lifiä kiivetä vuorelle. Lif ei tahdo uskoa sanaakaan, mutta kun työpaikalla puhkeaa virusepidemia, hänen työkaverinsa kuolevat ja kaupunkia aletaan pikaisesti evakuoida, ei Lifille jää oikein muuta vaihtoehtoa kuin suunnata vuorta kohti. Perillä Lif törmää yllätyksekseen muihin kohtalotovereihinsa. Onko Lif keskellä jotain outoa kisaa, jonka tavoitteet ovat hämärät kaikille?

Wariksen kirjoja on hyllyssä useampia, mutta en ole vain saanut tartuttua niihin ennen tätä. Vuori kuitenkin houkutteli juonellaan heti alusta alkaen ja onneksi sen luin. Tarina oli nimittäin aivan mahtava.

Juoni ammentaa skandinaavisista jumaltaruista ja täytyy sanoa, että vaikka Byattin Ragnarökin lukemisesta ei muuta hyötyä olisi, niin ainakin tätä kirjaa ymmärsi sen ansiosta paljon paremmin. Tarina oli jännittävä ja siinä oli myös ripaus romantiikkaa, joka kelpaa minulle aina. Varsinaista vuorella seikkailua olisi voinut tosin olla enemmänkin ja kirjan keskiosaa hieman lyhentää. Asiat tuntuvat usein myös etenevän enemmän sattuman ja onnen, kuin Lifin ratkaisujen kautta.

Pidin kuitenkin Vuoresta todella paljon. Lifin ja hänen ystävänsä Arrin kohtaloa jännittää loppuun asti, jossa lukijaa odottaa vielä muutama mehukas yllätys. Kirjastossa Vuori on sijoitettu jälleen nuortenkirjojen joukkoon (koska nähtävästi aikuiset eivät lue fantasiaa...), mutta tarina sopii aivan yhtä hyvin myös aikuisille.

5/5

Vuoden parhaita kirjoja?

Näkemiin taivaassa - Pierre Lemaitre

Kuva: Minerva

Julkaistu: Minerva 2014
Alkuperäinen nimi: Au revoir là-haut, 2013
Suomentanut: Sirkka Aulanko
Sivumäärä 546 s.

Kirjastosta

Eletään ensimmäisen maailmansodan viimeisiä päiviä. Huhut aselevosta kiertävät juoksuhautoja, mutta mikään ei tunnu olevan varmaa. Albert Maillard ja Édouard Péricourt ovat olleet onnekkaita. He ovat edelleen hengissä, kun niin moni heidän ikätovereistaan on menehtynyt.

Päällystö haluaa kuitenkin vielä viimeisen voiton. Kukkula 113 olisi vallattava. Asialla ei ole tässä vaiheessa enää kuin symbolista arvoa, mutta luutnantti Henri d'Aulney-Pradelle näkee tilaisuutensa urotekoihin ja ylennykseen vihdoin tulleen. Hän motivoi sotaan kyllästyneet miehensä ampumalla salaa tiedusteluretkelle lähetetyt omat sotilaat, vyöryttää syyn tästä saksalaisten niskaan ja hyökkäys on valmis. Harmi vaan, että Albert käytännössä kompastuu totuuteen ja melkein menettää sen seurauksena myös oman henkensä. Apuun rientänyt Édouard joutuu lopulta maksamaan sattumuksesta kaikkein kalliimman hinnan, loukkaantumalla hirvittävällä tavalla harhasirpaleen osumasta.

Sodan jälkeisessä Ranskassa kuolleet ovat sankareita ja eloonjääneet, haavoittuneet sotilaat enemmänkin kiusana. Édouardilla ja Albertilla ei ole kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin opittava elämään maailmassa, jossa kaikki on muuttunut.

Näkemiin taivaassa oli ihan huippuhyvä kirja! Tarinassa oli kaikkea, niin komediaa kuin tragediaakin. Se oli samalla veijaritarina ja lähes dekkarimainen historiallinen romaani, kuten takakansikin tietää kertoa. Kuiva, aiheestaan sivupoluille nyrjähtelevä kertojanääni oli niin kovin ranskalaisen oloinen ja toi minulle mieleen Amélien. Raskaista asioista kerrotaan niin kepeällä otteella, että henkilöhahmojen tilannetta ei juuri jää surkuttelemaan. Juoni etenee hyvää vauhtia eteenpäin, eikä tylsää ehdi tulla missään välissä.

Parasta kirjassa olivat kuitenkin juuri sen henkilöt. Albert ja Édouard joutuvat kamppailemaan omien demoniensa kanssa ja keksivät selviytyäkseen hyvin mielenkiintoisia juonia. Kirjan pahis, Pradelle, sortuu vaikka mihin koiruuksiin ja mitä varten? No tietenkin koska haluaa epätoivoisesti restauroida sukunsa kartanon entiseen loistoonsa! Kattotiilet eivät ole halpoja, joten mitä jos huijattaisiin valtiota vähän lisää? Édouardin sisko Madeleine nai kauniina miehenä pidetyn Pradellen. Kaikki kuvittelevat Pradellen juonitelleen tiensä hyvään ja rahakkaaseen avioliittoon, mutta Madeleinella on ihan oma agendansa. Hän haluaa Pradellelta kauniita lapsia ja itse mies on siinä oikeastaan täysin yhdentekevä. Kaiken tämän lisäksi kirja suorastaan pursuaa hulvattomia sivuhenkilöitä, jotka olisivat kuin valkokankaalle tehtyjä. Sieluni silmin jo näen tästä kirjasta tehdyn elokuvan, jossa on juuri sopiva määrä ylinäyttelemistä.

Näkemiin taivaassa oli siis todella hieno lukukokemus. Raskaasta aiheestaan huolimatta kirjan parissa viihtyi hyvin. Kirjaa ei mielestäni ole ihan kovin paljoa blogeissa näkynyt, mutta en voi kuin suositella tätä lämpimästi!

5/5

Kirja aloittaa minulla Idän pikajuna-haasteen ja kuittaan sillä ensimmäisen etapin, Pariisin.

Mihin se huhtikuu hävisi? Eli huhtikuun 2015 luetut

En oikeasti tiedä mitä koko kuukaudelle tapahtui. Jossain sumussa se on kulunut, koska blogiin kirjoittaminen on ollut mielessä aivan koko ajan, mutta näköjään koostepostauksen jälkeen ensimmäistäkään juttua en ole saanut aikaiseksi. Tahti ei todennäköisesti ihan hetkeen tästä kiihdy vieläkään, koska ensi viikolla odottelee lomareissu, eikä blogin äärelle pääse oikein kunnolla taas pariin viikkoon.

Huhtikuussa tuli kuitenkin luettua edelleen. Ihan samoihin lukuihin en tässä kuussa päässyt kuin maaliskuussa, mutta aikaisempaan lukumäärääni nähden nämä ovat silti hyviä tuloksia. Luin kuusi kirjaa ja yhden jätin mielenterveyteni vuoksi kesken. Muutenkin koko kuukausi tuntui olevan yhtä takkuamista. Lukemani kirjat olivat enimmäkseen aika keskitasoisia ja jopa turhan vaikeita. Kaipasin kovasti jotain kevyttä, juonellista luettavaa. Varmaankin tästä syystä olenkin sitten toukokuussa lukenut pelkästään lastenkirjoja ja nuorille aikuisille suunnattua fantasiaa.

Marie - Arne Nevanlinna: Idän Pikajuna jatkaa Strasbourgiin. Ihan hyvä kirja, loppu vain oli turhan lohduton.
En suostu - Per Petterson: Kahden ystävyksen tarina. Tosi mielenkiintoinen kirja niin kauan kuin pojat olivat nuoria. Keski-ikäisenä heidän tarinansa ei sitten oikein kiinnostanutkaan.
Stonehengen perintö - Sam Christer: Yritin jo tässä kohtaa hakea jotain juonellista höttöä. Sain höttöä ja juonelle pyörittelin silmiäni.
Äideistä parhain - Alison Bechdel: Sarjakuvaromaani, jossa keskitytään lähinnä oman navan tuijottamiseen, mukana vielä aimo annos psykoanalyysia. Jos tämä olisi ollut tavallinen kirja, olisin lopettanut lukemisen sivulle 10.
Taivaalta tippuvat asiat - Selja Ahava: Ahavan kirja oli ihan kiva lukukokemus, mutta kärsi todennäköisesti tässä vaiheessa vallinneesta kyllästymisestäni kaikkeen vähänkin syvällisempään.
Totuuskuutio - Esä Mäkinen: Tulevaisuuden Helsinkiin sijoittuvaa dystopiaa. Kirjassa oli muutamia tosi hyviä oivalluksia, vaikkakin kirjan päähenkilö käyttäytyi väliin aika järjenvastaisesti.

Se kesken jäänyt kirja oli Stefan Spjutin Staalo, ruotsalainen fantasiatarina pohjoisen peikoista. Kirja on aikamoinen tiiliskivi ja jossain sivun 200 paikkeilla totesin, että en jaksa lukea kirjaa, joka uhkaa imeä minusta kaiken elämänilon lukuilon kokonaan. Kirjassa kaikki tuntui jotenkin likaiselta, niin miljöö kuin sen henkilöiden ajatukset. Tämä siitäkin huolimatta, että mitään kovin likaista ei sinänsä edes tapahtunut. Päähenkilö nuuskasi joka toisella sivulla, yh. Peikot tuottivat kaikenlaista (kuollettavaa) harmia ja niitä varten piti kidnapata lapsia, jotta lasten leikki lepyttelisi peikot. En voinut käsittää, miksei niitä vaan voinut päästää päiviltä ja asia olisi ollut sillä selvä. Tämä olisi ehkä selvinnyt kirjan edetessä, mutta en kestänyt tarinaa niin pitkälle.

Toukokuussa otankin sitten paljon leppoisammin. Fantasiaa ja YA-kirjoja mulle, kiitos. Minulla onkin jo neljäs kirja menossa, joten hyvin on kuukausi lähtenyt käyntiin.

Maaliskuun 2015 luetut

Maaliskuussa istuin ahkerasti nenä kirjassa, koska sain luetuksi peräti 11 kirjaa! Ja tämä kaikki ilman mitään pidempiä lomia! Ehdin maaliskuussa tekemään kaikenlaista muutakin, joten ei se onneksi pelkäksi lukemiseksi mennyt.

Louhi - Timo Parvela: Sammon vartijoiden tarina on edennyt päätösjaksoonsa. Jännittää sai, mutta toka osa oli piirun verran parempi.
Lasiruumiit - Erik Axl Sund: Varistyttötrilogiaa on tosi paljon kehuttu ja sen vuoksi odotin jotain enemmän. Lukukokemus jäi keskinkertaiseksi.
Traumbach - Joel Haahtela: Mieltä hivelevän kaunista tekstiä, mutta minun aivoilleni taas aavistuksen liian vaikeaa.
Medeia - Christa Wolf: Tämä kirja on ollut toivomuslistallani jo pitkään. En joutunut pettymään!
Mitä kummaa. Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon - Hanna Matilainen: Hyödyllinen opas aihepiiriinsä! Paljon oli tuttuja juttuja, mutta opin paljon myös uutta.
Läpi yön - Terhi Rannela: Ah, niin ihana kirja! Kirja vei minut suoraan omaan nuoruuteeni 90-luvulle.
Varjopoika - Carl-Johan Vallgren: Ruotsissa on dekkarikirjailijoita joka oksalla, joskin Vallgren on kuulemma kirjoittanut aiemmin muutakin. Ihan ok, mutta kärsi juonen epäuskottavuudesta.
Lemen - Jaakko Markus Seppälä: Tästä jo blogissa kirjoitinkin. Tosi hyvä kirja!
Ajan riekaleita - Anilda Ibrahimi: Koko tarina on kuin ajan riekaleita itsessäänkin. Helppolukuinen kirja, jolla on kuitenkin paljon sanottavaa.
Varjopuutarha - Maria Autio: Tarina seuraa Aspergeria sairastavan Pihlan kasvua kohti aikuisuutta. Pihlan maailma on loistavasti kuvattu.
Yön sydän on jäätä - Virpi Hämeen-Anttila: Mielenkiintoista ajankuvausta, mutta kirja oli liian selvästi sarjan aloitusosa.

Lisäksi merkitsen tähän nyt ylös sen kirjamäärän, joka odottaa bloggaamistaan (23, joo). Täytyy ensi kuussa katsoa, saanko tätä kasaa yhtään pienennettyä. Näppituntuma on, että luen koko ajan enemmän kuin bloggaan...

Ensi kuussa ajattelin lukea enimmäkseen haastekirjoja. Haastesivu itsessään näyttää aika tyhjältä, mutta oikeasti Kirjallinen retki Pohjoismaissa on varsinkin Ruotsin alle kerännyt jo useamman merkinnän ja Idän pikajunassakin Strasbourg on jo jätetty taakse. Klassikkohaasteeseen olisi hyvä jo aloitella Kalevalaa.

Lemen tarjoilee vetävää Suomi-scifiä

Lemen - Jaakko Markus Seppälä

Julkaistu: Like 2015
Sivumäärä: 313 s.
Kansi: Tommi Tukiainen

Arvostelukappale

Nina toimii palkkionmetsästäjänä tulevaisuuden Soheba Cityssä. Kaupunki on suuryritysten leikkikenttää ja teknologia on edistynyt suurin harppauksin. Elämässä ei juuri pärjää, ellei omista vartaloon asennettuja implantteja ja niskajakkia, jolla voi kytkeä aivonsa suoraan verkkoon. Elämä on työtä suuryritysten palveluksessa, ellet sitten satu kuulumaan kaupungin alamaailmaan, jolloin palvelet erinäisiä jengejä.

Nina saa poliisilta toimeksiannon, jonka päällepäin yksinkertaiset puitteet johtavat hänet kuitenkin yllättäviin vaikeuksiin. Nuori tyttö, Melinda Lee on kadonnut ja Ninan täytyy löytää hänet. Hakkerikaverinsa avulla Nina jäljittää Melindan erään suuryrityksen tehtaalle, jonne Melinda on murtautunut. Asiat eivät suju varsinaisesti suunnitelmien mukaan ja pian Nina saa pelätä myös oman henkensä puolesta.

Lemen on Seppälän esikoisromaani, mutta onnistui välttämään esikoisromaaneille tyypilliset sudenkuopat kohtuullisen hyvin. Maailma oli loistavasti rakennettu ja vaikka pieni virtaviivaistaminen ja ideoiden karsiminen olisi ehkä ollut paikallaan, oli kirjaa silti ilo lukea. Huomioni kiinnitti etenkin se kekseliäs tapa, jolla jo nyt olemassa olevia keksintöjä, kuten 3D-printtereitä, tekoälyjä ja esimerkiksi älypaperia oli kehitelty kirjassa eteenpäin.

Tarinasta huomasi, että kirjailija on ohjelmistokoodaaja. Teksti ajautui paikoitellen varsin tekniseksi ja suoraan sanottuna aina välillä oli lyhyitä hetkiä, kun en ymmärtänyt lukemastani yhtään mitään. Tämä ei kuitenkaan lukukokemusta haitannut vaan painotti vain Lemenin maailman teknologiakeskeisyyttä.

Kirjassa oli myös muutama teknologinen idea, jotka olivat mielestäni niin mielenkiintoisia, että niiden ympärille olisi voinut luoda jopa ihan omat tarinansa. Yksi näistä oli kirjan keskivaiheilla pelattu peli, jonka kautta Nina sai käyttöönsä erään erittäin tärkeän resurssin, mutta joka aiheutti minussa myös ristiriitaisia tunteita nimenomaan juonenkuljetuksen vuoksi. Toisaalta pelin etenemisen seuraaminen ja ne aavistukset, jotka lukijalle tulivat sen todellisesti merkityksestä, olivat erittäin jännittävää seurattavaa. Toisaalta taas pelin pelaaminen oli tietynlainen syrjähyppy pääjuonesta, eikä sen seurauksia lopulta juuri jääty pohtimaan muutamaa Ninan kokemaa morkkiksen hetkeä enempää. Olisin todella halunnut kuulla, miten "pelinappuloille" lopulta kävi. Kirjassa on myös muutama muu vastaava teknologinen idea, joista olisi voinut kehitellä vaikka mitä. Koska hyviä ideioita oli niin paljon, tarina keikkui vaarallisesti sen rajan äärellä, että oliko nyt yhteen juttuun ahdettu jo vähän liikaa (mielestäni juuri ja juuri ei).

Itse maailma on tosiaan aivan loistavasti rakennettu. Sinänsä vastaavanlaisia dystopialla ryyditettyjä miljöitä löytyy varmasti muistakin kirjoista, mutta Seppälä osasi kuvata Soheba Cityn niin hyvin, että sen likaiset, sateiset kadut pääsivät lukijan iholle. Soheba Citystä välittyvä kuva oli hyvin bladerunnermainen. Yhteiskuntarakenne oli hyvin uskottavan tuntuinen ja kaupungissa vallitsevia vallan rakenteita olisi halunnut päästä tutkailemaan jopa lisää.

Loppu jäi mielestäni oikein mukavasti auki. Varsinainen pääjuoni saatiin kyllä nätisti pakettiin, mutta sen verran irtonaisia langanpäitä vielä jäi, että tarinalle voisi helposti kuvitella jatko-osia. Ainakin minua kiinnostaisi tietää, mihin Ninan ja kumppanien matka jatkuu tästä.

Lemen oli siis oikein mukava lukukokemus ja jälleen kerran pääsin hämmästelemään sitä, miten hyvää spefiä Suomessa kirjoitetaan. Voin suositella tätä kirjaa lämpimästi kaikille spefifaneille!

4/5

Myytillistä

Ragnarök. Jumalten tuho - A. S. Byatt

Julkaistu: Tammi 2013
Alkuperäinen nimi: Ragnarok, The End of Gods 2011
Suomentanut: Titia Schuurman
Sivumäärä 163 s.

Kirjastosta

On laiha tyttö. On kaiken alleen nielevä sota. On kiehtova kirja, Asgård ja jumalat.

Laiha tyttö lähtee sotaa pakoon maaseudun paratiisiin ja syventyy kirjan tarinaan. Asgårdin ja aasojen kohtalot ovat hänelle paljon uskottavampia, myytit helpommin lähestyttäviä kuin kirkossa saarnattu kristillinen totuus. Raamattuun laiha tyttö ei usko ollenkaan. Ei hän tosin myytteihinkään usko, mutta ainakaan myyttien henkilöt eivät yritä olla muuta kuin sitä, mitä ovat. Ragnarökissä A. S. Byatt kirjoittaa skandinaaviset jumaltarut uudestaan omien lapsensilmiensä kautta.

Tämä oli jotenkin todella hämmentävä kirja. En oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla sisälle siihen, mitä Byatt uudelleenkirjoituksellaan halusi oikeastaan sanoa. Ongelmana on todennäköisesti osittain myös se, että skandinaaviset jumaltarut ovat minulle pääpiirteitä lukuunottamatta varsin vierasta maaperää. En siis tiennyt, mikä Byattin kirjassa oli lopulta alkuperäistä, suoraan myyteistä otettua ja mikä Byattin omaa tulkintaa.

Oli toki hetkiä, jolloin Ragnarökiä pystyi lukemaan suorana allegoriana nykymaailman menolle. Kirja muistuttikin aika ajoin lähinnä viimeisintä WWF:n julkaisua, kun Byatt tuntui haluavan luetella jokaisen merenelävän nimen, jonka joskus on oppinut. Jos oikein muistan, niin välillä näitä nimiä lueteltiin kappale toisensa perään. Osittain tästä syystä ja muutenkin, teksti oli lyhyeksi kirjaksi erittäin raskaslukuista. Kirjassa ei juuri sivuja ole, mutta se onnistui jostain syystä puristamaan minusta viimeisetkin mehut. Toisaalta Byattin käyttämä kieli oli mieltähivelevän kaunista.

Lopun Ajatuksia myyteistä-essee valaisee todella paljon kirjan tarkoitusta. Ihan harmitti, että en lukenut tätä ensin. Esseestä sai nimittäin monta ahaa-elämystä ja sen lukeminen olisi tehnyt kirjan kahlaamisesta huomattavasti helpompaa.

Tein tätä kirjaa lukiessani myös sen, ehkä mielenkiintoisen, mahdollisesti hieman oudon, havainnon, että Keltaisen kirjaston viime vuosien taitto on jotenkin todella monotonisen ja masentavan näköistä. Koska viime aikoina lukemissani Keltaisissa kirjoissa ei ole paljon dialogilla juhlittu, on pötkössä olevaa tekstiä tylsähköllä fontilla todella vaikeaa lukea. En tiedä onko tämä ongelma vain minun päässäni...

Loppufiiliksenä jäin kirjan luettuani vain huuli pyöreänä miettimään, että mitähän sitä tuli luettua. Kirja oli selkeästi liian haastava aivoparoilleni.

3/5

Aurora Karamzinin kiehtova elämä

Aurora Karamzin. Aristokratian elämää - Espoon kaupunginmuseo

Julkaistu: Espoon kaupunginmuseo ja Otava 2006
Sivumäärä: 206 s.

Kirjastosta

Aurora Karamzin (1808-1902) oli aikanaan Suomen rikkain nainen. Hän syntyi Aurora Stjernvallina ja hänen isänsä sekä isäpuolensa toimivat Viipurin maaherrana.

Aurora tiesi tarkoituksensa jo nuorena. Hänen kohtalonsa oli suvun asemaa edistääkseen mennä mahdollisimman hyviin naimisiin. Kun Helsingistä ei sopivaa sulhasta lopulta löytynyt, muutti Aurora Pietariin, jossa hän pääsi hovineidoksi keisarinnan seurueeseen. Lopulta Aurora myös suostui kaivosteollisuudella rikastuneen Paul Demidovin kosintaan. Demidov oli aikansa rikkaimpia miehiä, jonka koko omaisuus siirtyi Auroran hallintaan tämän kuoltua. Aurora meni myöhemmin vielä naimisiin Andrej Karamzinin kanssa, mutta tämä menehtyi vain muutaman avioliittovuoden jälkeen Krimin sodassa. Loppuelämänsä Aurora omisti omalle ja lähisukulaistensa jälkipolville sekä mittavalle hyväntekeväisyystyölle, jonka seurauksena syntyi mm. Helsingin Diakonissalaitos.

Espoon kaupunginmuseon julkaisusarjaan kuuluva kirja oli loistava ja syvällinen katsaus, ei pelkästään kirjan nimikkohenkilön elämään, vaan myös niihin lainalaisuuksiin, jotka sitoivat Venäjän aristokraatteja 1800-luvulla. Auroran matkassa päästään kurkistamaan niin Pietarin hovin kuin Helsingin seurapiirienkin elämään.

Kirja koostuu kuudesta eri kirjoittajien kirjoittamasta artikkelista, joissa käydään tarkkaan läpi Auroran elämää monelta eri kantilta. Kirja esittelee niin Auroran korukokoelmaa, rakasta Träskändan kartanoa kuin Nižni Tagilin kaivostoimintaakin, Auroran elämän ja hyväntekeväisyystyön lisäksi. Kirjan luettuani todellakin tuntui siltä, että olin saanut kaiken sen tiedon, jonka Aurora Karamzinista halusin tietää ja aika paljon enemmän. Kartanosta ja kaivoksista kertovat luvut tuntuivat jo turhankin yksityiskohtaisilta. Ne toki olivat osa Auroran elämää, mutta itse lähinnä selailin luvut läpi, koska rakennustekniikka tai kaivosasiat eivät niin kovin lähellä sydäntäni ole.

En yhtään ihmettele, miksi Raija Oranen kirjoitti Aurorasta viime vuonna kirjan. Auroran elämässä olisi nimittäin ainesta useampaankin kirjaan, eikä paljon tarvitsisi edes kirjailijana itse keksiä, koska tässä tapauksessa totuus on todellakin tarua ihmeellisempää. Suosittelen tutustumaan Aurora Karamziniin, jos Suomen ja tsaarinaikaisen Venäjän historia yhtään kiinnostaa!

3/5

Mallina maailmalla

Sunnuntaina Manhattanilla - Heli Vaaranen

Julkaistu: Teos 2014
Sivumäärä: 272 s.
Ulkoasu: Jenni Saari

Kirjastosta

Helin elämä hollolalaisen maanviljelijän tyttärenä muuttuu kertaheitolla 70-luvun lopulla, kun äiti ilmoittaa Helin kauneuskilpailuun. Kilpailusta Helin bongaa kykyjenetsijä, jonka kautta hän pääsee pienen pariisilaisen mallitoimiston kirjoille. Ura vie Helin lopulta Pariisista Tokion kautta New Yorkiin, jossa hän tutustuu rikkaaseen keräilijään Stuart Pivariin ja tämän ystävään Andy Warholiin.

Ura on kuitenkin täynnä taistelua töistä ja jatkuvaa laihduttamista. Muodit ja maut muuttuvat ajan myötä, eikä Helin ulkonäkökään aina miellytä kaikkien silmää. Välillä pääsee onneksi kotiin Hollolaan, jossa ei ihan jokaista suupalaa tarvitse vahtia.

Täytyy kyllä ihailla Vaarasen rohkeutta ja heittäytymiskykyä, kun hän täysin ennakkoluulottomasti lähtee maailmalle töihin, hakien samalla mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia, mistä niitä ikinä sattuukin löytämään. Jonkinlainen naiivius yhdistettynä terveeseen suomalaiseen maalaisjärkeen tuntuu kuitenkin suojelevan häntä ulkomaanvuosina. Mallintyö tuo mukanaan uskomattomia kokemuksia ja on täynnä glamouria sekä mielenkiintoisia ihmisiä, mutta myös jatkuvaa ponnistelua, kun nälkä kurnii yhtenään vatsassa.

Helin tarina oli ihan kohtuullisen hauskaa luettavaa. Kirja oli hyvin kepeällä otteella kirjoitettu, mutta tarina poukkoilee paikasta toiseen aika ajoin ja jäin kaipaamaan sujuvampaa ja selkeämpää kerrontaa. Toisaalta Vaarasen oma ääni pääsee tarinassa hyvin esiin. Mallinuralla Heli ei oikein koskaan pääse huippumallin tasolle, mutta ei se silti estä kokemasta yhtä sun toista. Mallimaailma on samalla kiehtova, mutta myös raadollinen ja pinnallinen kaiken kimalluksen alla, jolta myöskään Heli ei tunnu säästyvän.

Kirja ei nyt varsinaisesti noussut suosikkieni joukkoon, vaikka ihan mukava välipala tämä olikin. Olisin ollut kiinnostunut lukemaan vielä enemmän yksityiskohtia mallin arkielämästä ja siitä, mitä tämä elämä ylipäätään vaatii. Nyt useat asiat tunnuttiin sivuuttavan lähinnä maininnalla. Heli Vaaranen on muuten nykyään Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja ja se henkilö, jota aina haastatellaan kun jotain uutta parisuhdeasiaa nousee mediassa esiin. Varsin mielenkiintoinen ura siis!

3/5

Toista kassillista kirjoja

Perjantaina oli palkkapäivä ja mahdollisesti sen innoittamana oli pakko myös käydä kirjaostoksilla (koska muutenhan loppuu lukeminen ihanjustnyt). Tulenkantajien kirjakauppa on kummitellut tietoisuuteni laitamilla jo pitkään ja päätin vihdoin ja viimein käydä katsomassa, että millainen paikka onkaan kyseessä.

Nyt täytyy sitten sanoa, että kyllä on ollut iso aukko sivistyksessä! Nimittäin pienehkön ja vaatimattoman näköinen näyteikkuna kätkee taakseen sellaisen kirjafriikin aarreaitan, ettei mitään rajaa! Valikoima on kuin minulle tehty! Löytyy suomalaista kirjallisuutta, kaupungin laajin valikoima runoja (tietääkseni), sarjakuvia, spefiä, klassikoita, divarikirjoja (!), vaikka mitä! Lisäksi kaupalla järjestetään säännöllisin väliajoin kirja-aiheiset iltamat. Ainakin paljon kirjajulkkareita on ohjelmassa. Ihana paikka, käykää se nyt ihmeessä katsastamassa, ainakin te Tampereella päin liikkuvat!

Jos palataan niihin ostoksiin, niin koko tuo Tulenkantajien kassi ei suinkaan ole kyseisestä kaupasta ostettua (vaikka olisin hyvin voinut sieltä pari kassillista kirjoja kevyesti hankkiakin). Kävin lisäksi Lukulaari- ja Ensipainos-divareissa. Kirjakauppakierros päättyi lopulta Suomalaiseen kirjakauppaan.

Tässä koko kasa kaikessa komeudessaan.

Tieni vei ensimmäisenä Lukulaariin, jossa uutuuksien hyllyä oltiin harmikseni juuri siivoamassa. Löytyi sieltä silti Kamila Shamsien aivan uutukainen Jumala joka kivessä, hintaa 14 euroa. Alakerran spefihyllystä matkaani tarttui mielenkiintoani jo aiemmin herättänyt Col Buchananin Heart of the World-sarjan aloitusosa ja Neal Stephensonin Anathem.

Lukulaarista olikin sitten yllättävän lyhyt matka Tulenkantajien kauppaan. Se oli nimittäin ihan siinä kulman takana Hämeenpuiston puolella. Tulenkantajilta haalin vähän lisää spefiä (minulla on viime aikoina ollut joku omituinen spefinpuutostauti). Anni Nupposen kirjasta luin jostain toisesta kirjablogista ja kirja vaikutti jo silloin kiinnostavalta. Ursula K. Le Guinin kirjaa on sen verran kehuttu, että tätä ostosta ei juuri tarvinnut miettiä. Kumman rakas yhdistää spefiä ja romantiikkaa. Kaksi suosikkigenreäni. Hei, rillumapunk!-antologia on sen sijaan herättänyt minussa jo useamman viikon sen verran kummastusta (siis rillumamikä, häh?), että tämä oli ihan pakko myös ostaa. Jos kirjan kannessa on Pimeälle puolelle eksynyt Rölli, niin sisällön on todellakin pakko olla jotain ennen näkemätöntä. Muistikirjan sain kaupan päälle, kun ostin liikaa.

Ensipainoksesta hankin muutamat klassikot. Topeliuksen kummitustarinaa en ole aiemmin lukenut. Waltarilta olisin ottanut Turms kuolemattoman, mutta tarjolla ei ollut kuin ensipainoksia. Olisi minulle joku myöhempikin versio käynyt.

Suomalaisessa mentiin sitten "kun halvalla sai"-meiningillä. Agent 6 ja Dominion olivat alessa. Samoin muistikirja kivoilla kansilla, johon voi kirjoitella lisää kirjoista. Maze Runner-setti ei ollut alessa, mutta muuten tämä sarja on minua sen verran kiinnostanut, että piti sekin hankkia. Olen settiä kuitenkin sillä silmällä jo katsellut useampaan kertaan.

Sellaisia ostoksia! Näiden jälkeen vannoin, että tässä oli koko kuukauden edestä kirjoja. Seuraavana päivänä eksyin tosin kirjastoon, jossa oli poistokirjojen ale. 5 eurolla koko kassillinen. Voitte kuvitella kuinka siinä sitten kävi...

Kun suru erottaa

Ajo - Juha Itkonen

Julkaistu: Otava 2014
Sivumäärä: 283 s.
Kansi: Piia Aho

Kirjastosta

Aino on saanut tarpeekseen ja sen enempää miettimättä varaa itselleen ja pojalleen liput Saksan-lautalle. Autobahnia ajaessaan hän sitten joutuu pohtimaan miten elämä ja avioliitto oikeastaan päätyivätkään tähän pisteeseen. Kuinka on päädytty tilanteeseen, jossa ainoana vaihtoehtona on pako, kenenkään tietämättä Ainon ja Ainon pojan olinpaikkaa tai suunnitelmia.

Toisessa ajassa Heljä on aivan samanlaisessa umpikujassa. Pesä on tyhjä ja tragedia on ajamassa aviopuolisoita, Heljää ja Onnia, yhä kauemmas toisistaan. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja Heljä menee autokouluun, koska jonkunhan sitä autoa on ajettava miehen työmatkoilla.

Eräs nuori mies on myös muutoksen kynnyksellä. Hänen elämänsä on vihdoin alkamassa. Kipeät menetykset ja muut elämän tuomat hankaluudet ovat vasta kaukana edessä. Nyt täytyisi vaan selvitä kunnialla kirjoituksista, jotta pääsisi muuttamaan Helsinkiin ja aloittamaan vihdoin muusikonuran. Maailma on avoinna.

Kaikkien kolmen tarinat kietoutuvat lopulta toisiinsa. Löytääkö kuitenkaan kukaan kirjan henkilöistä lopulta sitä, mitä on etsimässä?

Ajo on hieno romaani muistoista, menneisyydestä ja siitä, kuinka ihmiselämä voi loputtomasta tahtomisesta ja yrittämisestä huolimatta kulkea täysin omia latujaan. Aika on armoton, muistikuvat haalistuvat, menetykset unohtuvat. Maailma jatkaa kulkuaan siitä huolimatta, että jostain ihmisestä tuntuu, kuin se olisi juuri romahtanut ympäriltä. Seuraavat sukupolvet joutuvat kamppailemaan omien ongelmiensa kanssa, eikä vanhoja suruja enää muisteta.

"Suru on aina vain yhden ihmisen oma ja työntyy sen takia kahden ihmisen väliin."

tiivistää hyvin pitkälle sen, mistä näkökulmasta surua kirjassa lähestytään. Tämä oli minusta yksi kirjan hienoimmista ja oivaltavimmista lauseista.

Ajo kertoo myös perheestä ja vanhemmuudesta, niistä mahdottomista toiveista ja vaatimuksista, joita perheenjäsenet sekä vanhemmat itselleen ja toisilleen asettavat. Jos olisinkin ollut toisenlainen, niin olisiko kaikki mennyt toisin?

Itkosen kirja onnistui koskettamaan minua syvältä. Varsinkin Heljä pääsi ihoni alle. Hän muistutti persoonallisuudeltaan kovasti mummuani. Molemmat kun ovat aina osanneet kaiken, mutta vähätelleet tekemisiään viimeiseen asti. En tiedä sitten, onko tämä joku ennen sotia syntyneiden naisten yleinen ominaispiirre. Ainon kokemukset olivat minulle etäisempiä.

Kirjan loppua kohden taas itkeskelin, joka on varma merkki siitä, että olen löytänyt taas yhden hyvän kirjan lisää. Suosittelen Ajoa lämpimästi!

4/5

Voi sitä Geraltia!

Viimeinen toivomus - Andrzej Sapkowski

Julkaistu: WSOY 2010
Alkuperäinen nimi: Ostatnie žyczenie, 1993 (puola)
Suomentanut: Tapani Kärkkäinen
Sivumäärä 333 s.

Kirjastosta

Geralt Rivialainen on noituri, joka matkustaa maailmalla ja hoitaa erinäisiä "hirviö-ongelmia" maksua vastaan. Työ on vaativaa, vaarallista ja epäkiitollista. Ihmisten suojelemisesta saa harvoin muuta palkkaa kuin vihat niskoilleen ja häädön kaupungista. Mitä muutakaan sitä kuitenkaan tekisi? Noiturin ammatti on kuitenkin kutsumus, jota varten on joutunut maksamaan kovan hinnan.

Viimeinen toivomus on novellikokoelma, jonka yhteensitovana tekijänä toimii lyhyt kehyskertomus. Novelleissa valotetaan pitkälti Geraltin taustaa, noiturin ammatin vaatimuksia ja varjopuolia. Tarinoissa ollaan tekemisissä niin vampyyyreiden, velhojen, haltioiden kuin ihmisen sisällä asuvien hirviöiden kanssa. Geralt joutuu usein heitetyksi keskelle hankalaa tilannetta, johon hänen on keksittävä usein kaikkea muuta kuin täydellinen ja kaikkia tyydyttävä ratkaisu.

Ensimmäinen tutustumiseni Geraltiin tapahtui, kuten varmasti monella muullakin, Witcher-pelin kautta. Jo pelissä Geralt oli kaikessa epätäydellisyydessään hyvin mielenkiintoinen hahmo. Pelissä Geralt tuotiin esille yksinäisenä sutena, hyvin yrmynä miehenä, joka mielellään hoitaa kaiken itse, jotta se tulee hoidetuksi. Olikin siksi hauskaa päästä kirjan kautta enemmän Geraltin pään sisälle ja tutustua Geraltiin sellaisena, kuin Sapkowski on hänet alun perin kirjoittanut.

Kirjan Geralt ei nimittäin ole yhtään niin jyrkkä hahmo kuin peli antaa ymmärtää, vaan hän on useassa tarinassa suorastaan symppis (sana, josta Geralt tuskin itse ilahtuisi). Paremminkin Geraltissa on surullisen hahmon ritarin aineksia. Vaikka Geralt kuinka tekisi työn parhain päin, ihmisten parasta ajatellen, niin joku löytää aina syyn ajaa miehen kaupungista ulos. Kiitollisuutta saa todella hakemalla hakea.

Käännöstä, joka on tehty suoraan puolasta on kehuttu paljon, eikä syyttä. Luulen, että on osittain nimenomaan käännöksen ansiota, että kieli on juuri niin kepeää kuin se on. Henkilöiden välinen sanailu on suoraa ja humoristista. Puhutaan mm. kuksimisesta ja kiksauttamisesta, vaikka kuvittelisin, että ainakin englanninkielinen käännös saattaisi tässä kohtaa käyttää paljon suoraviivaisempaa ja siten tylsempää termistöä. Teksti saa hymyilemään vähän väliä.

Seuraavissa osissa Geraltin tarina muuttuu novelleista enemmän romaanimuotoon. Olisin jo kirjastosta lainannut kirjasarjan toisen osan, mutta sitä ei valitettavasti ole siellä näkynyt. Sarjasta on hiljattain ilmestynyt myös uusi painos, joiden ostamista edelleen harkitsen. Noituri-sarja on jo tämän ensimmäisen osansa ansiosta yksi mielenkiintoisimmista fantasiasarjoista, johon olen hetkeen törmännyt.

4/5

(Tämän kirjan myötä sain muuten vihdoin kerrottua kaikista 2014 lukemistani kirjoista, jee! Vihdoin pääsen tämän vuoden puolelle, eikä vielä olla edes maaliskuun puolivälissä!)

Suojattomat pitää otteessaan loppumetreille asti

Suojattomat - Kati Hiekkapelto

Julkaistu: Otava 2014
Sivumäärä: 298 s.
Kansi: Timo Tervoja

Kirjastosta

Anna Fekete on juuri selvinnyt edellisen kirjan tapahtumista, kun uutta rikosepäilyä pukkaa. Vanhan miehen yli on talvisena iltana ajettu, mutta miksi mies oli jo maassa makaamassa ennen yliajoaan ja miksei onnettomuuspaikalle johda yhtäkään jalanjälkeä? Annan työpari Esko on sen sijaan saanut KRP:ltä tehtävän selvittää Black Cobra-jengiin kuuluvan henkilön liikkeitä ja parhaansa mukaan häiritä jengin johtoportaan toimia, jottei se pääsisi rantautumaan Suomeen. Kaiken tämän keskellä on vielä pakolaispoika Sammy, joka kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan on yrittänyt piilotella poliisilta parhaansa mukaan.

Annan oma elämäkään ei ole varsinaisesti kuosissa. Levottomuus ja koti-ikävä vaivaavat, mutta missä se koti varsinaisesti edes on? Myös Esko kamppailee pahentuvan alkoholiongelmansa ja heikentyvän terveytensä kanssa. Kirja loppuu taas niin mielenkiintoisesti, että jatko-osa on pakko lukea.

Suojattomat voitti Vuoden johtolanka-palkinnon, eikä syyttä. Pidin aika tavalla jo sarjan aloitusosasta, jonka jäljissä Suojattomat jatkaa viihdyttävästi. Pidän edelleen sarjan päähenkilöstä Annasta ja muutenkin kirjasarja tuntuu minusta varsin tuoreesta näkökulmasta kirjoitetulta. Anna on erittäin monimutkainen ja ristiriitainen hahmo, jonka angsti ujuttautuu useasti myös lukijan ihon alle, tehden lukemisesta aika ajoin jopa hieman epämiellyttävää. Toivoisin tosin, että Anna löytäisi vähitellen myös jonkinlaista mielenrauhaa demoneiltaan, koska jatkuvasti ahdistuneen päähenkilön käänteiden seuraaminen kirjasta toiseen saattaa ennen pitkää käydä puuduttavaksi. Anna pyörii yksityiselämässään nimittäin Suojattomissa aika pitkälle samojen ongelmien ympärillä kuin Kolibrissakin.

Juoni on jännittävä, eikä sen kaikkia kiemuroita voi ennen loppua mitenkään arvata. Maahanmuuttajapolitiikkaa kritisoidaan tavalla, joka todella saa ajattelemaan, joskin myös maahanmuuton varjopuolia käsitellään.

Jatko-osaa odotan oikein innolla! Toivottavasti sellainen ilmestyy pian!

4/5

Lisää novelleja steampunkinnälkäiselle

Steampunk! Koneita ja korsetteja

toim. J. S. Meresmaa ja Markus Harju

Julkaistu: Osuuskumma 2012
Sivumäärä: 314 s.

Kirjastosta

Steampunk! Koneita ja korsetteja on Osuuskumman ensimmäinen steampunkiin eli höyrypunkiin keskittynyt novellikokoelma. Sarjan toisen osan luin viime vuonna ja omat fiilikseni siitä löytyvät täältä.

Pidin Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita-kirjan luettuani höyrykoneita vilisevistä novelleista niin paljon, että tämä ensimmäinenkin novellikokoelma pääsi automaattisesti lukulistalleni. Onneksi novelliantologia ilahdutti jälleen tasaisella laadullaan ja huimalla maailmanrakentelullaan. Kokonaisuus novellikokoelmassa oli tasapainoinen, huteja ei ollut ja voin sanoa pitäneeni lähes kaikista kokoelman teksteistä. Kirjoittajissa vilahteli jälleen paljon tuttuja nimiä ja tämän kaartin tekstejä lukisi mielellään lisääkin.

Magdalena Hain Vaskimorsiamessa insinööri menee sekaisin kihlattunsa kuolemasta. Kihlattu on saatava takaisin hinnalla millä hyvänsä, mutta lopputulos saattaa olla hyvinkin ennalta arvaamaton. Tarina oli paikoitellen suorastaan hyytävä. Loppuratkaisun koittaessa jäin pohtimaan, että (lähes) kaikki taisivat lopulta saada ansionsa mukaan.

Saara Henrikssonin Arkistonhoitajan salaisuudessa yritetään selvittää tähtien avulla menneisyyttä, vaihtelevalla menestyksellä. Tarina oli jälleen jännittävä, mutta minulle jäi sellainen tunne, että en ehkä ymmärtänyt sitä aivan kokonaan.

Hevostuhatjalkaisen (Heikki Nevala) maailmassa Pohjanmaalle on saapunut uudenaikainen niittokone. Häjyt ovat kehitystä vastaan ja puukkoja jo vedellään tupesta. Tämä novelli on jäänyt kokoelmasta mieleen yhtenä parhaimmista. Tarina oli hauska ja kekseliäs.

J. S. Meresmaan Augustinessa nuori tyttö yrittää löytää omaa suuntaansa, vaikka elämä tuntuu jatkuvan samalla rutiinilla päivästä toiseen ilmalaivakorjaamon konttorissa. Novelli pohtii mm. naisten asemaa miesten maailmassa.

Markus Harjun Prahan teurastaja liikkuu murhamysteerin ja kauhukertomuksen rajamailla. Novellissa Prahan kaduilla liikkuva sarjamurhaaja luo kaupunkiin pelon ilmapiiriä.

Kruunun vihollinen (Shimo Suntila) sisältää huiman ilmataistelukohtauksen. Ammukset viuhuvat ja rohkeita päätöksiä tarvitaan, jos vastustajalta haluaa päästä karkuun. Novellin maailma on taidokkaasti rakennettu ja sinne sijoittuvia tarinoita olisi hauska lukea lisää.

Kapina tunturilla-novellin (Jani Kangas) päähenkilöt seikkailivat myös Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita-kirjassa. Jalostamo palaa tunturilla ja kaksi ihmistä taistelee hengestään kapinallisia vastaan. Tarina oli jännittävä, eikä sen lopputulos ollut mitenkään itsestäänselvä. Miljöö vaikutti kylmältä ja hyytävältä, osin myös asenteiltaan.

Christine Thorelin Viuhka käy kartanossa-novellissa nuoria tyttöjä ollaan naittamassa vanhalle kenraalille. Kenraalilla on kuitenkin luurankoja kaapissaan, mutta neuvokkaat tytöt eivät epäröi hetkeäkään niiden paljastamista. Novellista jäi jotenkin likainen olo. Otsikon kartano oli nimittäin noen peitossa, eikä kenraalin persoonallisuudessakaan ollut kehumista.

Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää-novellin maailmassa ihmisten elämää on saatu pidennettyä rataksella. Kaikkien ratas ei kuitenkaan toimi oikein. Tarinassa pohditaan yllättävän syvällisesti identiteetin ja kuolemattomuuden merkitystä.

Novellikokoelma oli nopeaa ja viihdyttävää luettavaa. Osuuskumman antologioita lukee lisää ihan mielellään.

4/5

Helmikuun 2015 luetut

Helmikuu on ehkä vuoden lyhin kuukausi, mutta sain silti ihan mukavan kasan kirjoja luettua. Asiaa tosin auttaa se, että mukana oli muutama aika lyhytkin teos, mutta eihän sitä lasketa, eihän? 

Rivien välissä. Kirjablogikirja - Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Tämän kirjan olen halunnut lukea sen ilmestymisestä asti. Oli hauska teos!
Helsingin alla - Maria Turtschaninoff: Tuoreen Finlandia Junior-voittajan aiempi teos. Aivan mahtavaa fantasiaa, tätä lisää!
Tiera - Timo Parvela: Kalevalahenkiset seikkailut jatkuvat ja itse Kalevala on hiipinyt hyllystä yöpöydälleni ihan tämän kirjasarjan takia.
Tuulen vihat - Paula Havaste: Upeaa rautakauden aikaisen Suomen kuvausta. Kristinusko jo koputtelee ovella, mutta vanhat uskomukset ovat tiukassa.
The Life She Left Behind - Maisey Yates: Tämä novellinmittainen harlekiini oli minulla tietynlainen koelukukirja. Hyvin kaavamaista romantiikka. Tämän nimi olisi yhtä hyvin voinut olla "Sheik's Virgin Bride and His Secret Baby"
Center Stage - Mindy Klasky: Vihdoin ja viimein viimeinen baseball-romanssi. Tarina oli itsessään ihan suloinen, mutta muuten jo kyllästyin tähän sarjaan.
Purkaus - Anna-Kaari Hakkarainen: Islantiin sijoittuva kolmiodraama. Kuka rakastaa ja ketä ja mitä sitten tapahtuu? Suosittelen lämpimästi.
Meriromaani - Petri Tuominen: Vilhelm Huurnalle sattuu ja tapahtuu ja harvemmin mitään positiivista. En tahtonut saada tarinasta kunnolla otetta.

8 kirjaa siis kokonaisuudessaan, oikein hyvä saldo!

Vaikka lukeminen on viime aikoina luonnistunut loistavasti, on bloggaamiseen jäänyt toivomisen varaa. Jumitan kirja-arvioiden osalta edelleen joulukuun kirjoissa. Arviota odottavia kirjoja tuntuu olevan kohta jo niin paljon, että se on jo vähän noloa. Yritän parhaani mukaan nopeuttaa postaustahtiani, että pääsisin arvioissa edes hieman lähemmäs "reaaliaikaa".

Olen muutenkin tehnyt blogiin tässä viime kuukausina muutamia muutoksia. Yläpalkin välilehdet ovat lisääntyneet ja sivupalkin kohtuullisen kookkaaksi paisunutta tunnisteosiota olen pilkkonut pienempiin osiin. Kirja-arvioissa ajattelin sen lisäksi alkaa kertoa kirjoista entistä tarkempia tietoja. Havahduin nimittäin siihen, miten tärkeä merkitys on mm. kirjan kääntäjällä ja kansikuvataiteilijoilla kokonaisuuden kannalta. Yritän siis tuoda heidän panostaan myös enemmän esiin.

Luettava ei lopu ensi kuussakaan. Epätoivoinen juoksuni kirjaston laina-aikojen umpeutumista vastaan hellittää hieman tässä kuussa ja toivon sen tarkoittavan sitä, että ehtisin lukea kirjoja myös omista hyllyistä.

Mitenkäs teidän helmikuunne sujui?

Synkkääkin synkempää dystopiaa

Nokkosvallankumous - Siiri Enoranta

Julkaistu: WSOY 2013
Sivumäärä: 445 s.
Kansi: Sami Saramäki

Kirjastosta (ostettu sittemmin myös itselle)

Vayu on aina ollut vakuuttunut siitä, että hän ei ole mitään. Vayun äiti on kuitenkin aina ajetellut toisin ja tietää, että Vayulla on edessään merkittävä tulevaisuus. Vayu on nimittäin Granita, kiviveristen suvun perillinen.

Vayun maailma on luhistumassa. Luonnonvarat on kulutettu loppuun, sodat ovat muuttaneet kaupungit autioiksi betonikasoiksi ja taivasta peittää saastepilvi. Maa on kuolemassa, eikä ihmiskunta enää osaa ratkaista lukuisia ongelmiaan.

Lohduttomassa tilanteessa jotkut edelleen taistelevat epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Dharan johtaa Nokkosia, nuorten ja lasten muodostamaa jengiä, joka valmistelee nousua vastarintaan. Vayun ja Dharan kohtaavat toisensa paratiisissa, jossa ruoho on yhä vihreää ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Heidän kohtalonsa ovat kietoutuneet yhteen, mutta kuinka paljon uhrauksia yhdessä oleminen lopulta vaatii?

Kun laskin tämän kirjan käsistäni viimeistä kertaa, oli ainoa ajatukseni että wau! Enoranta oli juuri vienyt minut matkalle, jossa sekä kirjan päähenkilöt että lukijan tunteet ajetaan sellaisen mankelin läpi, ettei paremmasta väliä. Nokkosvallankumous oli aivan uskomattoman hieno tarina ja se jäi elämään mieleeni pitkäksi aikaa sen jälkeen kun kirjan jouluna luin.

Nokkosvallankumouksen maailma oli hienosti rakennettu. Se on ehdottomasti yksi synkimmistä dystopioista, joita olen koskaan lukenut. Pieniä toivonpilkahduksia toki horisontissa siintää, mutta enimmäkseen Vayun maailmassa eloonjääminen on jatkuvaa, jopa epätoivoista taistelua. Tarina on mielikuvituksellinen ja kahden pojan rakkaustarina on samalla sekä kaunis, että sydäntäsärkevä. Henkilöihin kiintyi tosissaan enkä taaskaan voinut estää silmien kyyneltymistä kun loppuun päästiin. Jos en olisi viettänyt joulua perheen parissa, olisin taas varmaan ihan avoimesti vollottanut tämän kirjan loppuratkaisulle.

Sen verran vakuutuin Enorannan tarinankerrontataidosta, että haalin alesta hänen koko tuotantonsa käsiini. Myös Nokkosvallankumouksen pariin palaan varmasti vielä toiste. Suosittelen tätä kirjaa oikein lämpimästi kaikille dystopioista kiinnostuneille!

5/5

Eeppistä Kalevalan päivää!

Kalevalan julkaisemisesta on tullut tänä vuonna kuluneeksi 180 vuotta! Myön Kanteletar viettää 175-vuotisjuhliaan. Kalevalan päivä on siis oikein hyvä hetki osallistua juhlahumuun ja kaivaa hyllyjen kätköistä sinne pölyttymään (?) jätetyt kansalliseeppokset esiin.

Kalevala on viime aikoina kiinnostanut minua aivan erityisesti. Syynä tähän on lähes pelkästään se, että olen lukenut Timo Parvelan mainiota Sammon vartijat-kirjasarjaa, jonka kirjat ovat jonkinlaisen porttiteorian kautta saaneet minut innostumaan myös itse Kalevalasta.

Kalevalaa löytyy onneksi hyllystä ihan kaksin kappalein. Aarteeni on (silloisen) Vammalan Vanhan kirjallisuuden päiviltä ostettu Kalevala vuoden 1949 painoksena, Akseli Gallen-Kallelan kuvittamana. Hintaa on näköjään ollut 120 markkaa. Käden väsyessä voin turvautua myös pokkariversioon, jonka kuvituksesta on vastannut Jukka Salminen. Kanteletarta voin lukea SKS:n toimittamana kompaktina versiona.

Kalevalan päivänä voi itseään huvittaa aiheeseen liittyvästi myös muilla tavoin. SKS tarjoaa tiiviin tietopaketin Elias Lönnrotista, Kalevalan synnystä ja kansalliseepoksen myöhemmistä vaiheista. Sivustolta voi toki lukea myös koko Kalevalan.

Jos kirjan lukeminen tietokoneen ruudulta ei oikein innosta, voi omaan lukulaitteeseensa Kalevalan ladata mm. Project Gutenbergiltä. Sivuilta löytyy myös Kanteletar. Asiaan tosissaan vihkiytyneet lukevat Kalevalansa kuitenkin suoraan Elias Lönnrotin käsikirjoituksesta.

Kalevala taipuu kuitenkin moneen ja visuaalisemman elämyksen voi itselleen saada selailemalla Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-teoksia Googlen kuvahaussa. Voit myös sijoittaa itsesi Kalevalan maailmaan ja tehdä Helsingin Sanomien sivuilla Kalevala-aiheisen persoonallisuustestin. Minä olin Lemminkäisen äiti. Nuorempaa sukupolvea ei ole sitäkään unohdettu. Kalevalaseuran Kalevalan kankahilla-sivustolla pääsee tutustumaan Kalevalaan värikkään kuvituksen ja hauskojen pikku tietovisojen avulla.

Itse ainakin ajattelin, että tämä vuosi voisi vihdoin olla se, jolloin luen Kalevalan. En lupaa, että valmista kirjan kanssa tulee ihan heti, mutta Kalevala lienee parhaimmillaan pieninä makupaloina.

Joko sinä olet Kalevalasi lukenut?

Kevään uutuuskirjoista, kirjakatalogeista ja katalogittomuudesta

Vuodenvaihde ja loppukesä ovat kirjahullulle aina jännää aikaa, kun uutuuskirjojen katalogeja alkaa löytyä kustantamoiden sivuilta. Tänä vuonna olen asiassa aika myöhään liikkeellä, mutta kirjakatalogit ovat kuin kirjanystävän karkkikauppa: ihanuuksia löytyy missä kohtaa vuotta tahansa!

Olen ollut katalogien ylin ystävä jo vuosien ajan. Niitä on ihana selailla. Ne ovat värikkäitä, uusia löytöjä tekee väistämättä ja kirjaesittelyiden yhteyteen ympätyt kirjailijoiden kuvat ja muut tiedot ovat myös mukavaa luettavaa. Ai tuollainen naama on tämänkin kirjan takana! On ihan oma tunteensa korkata uusi kirjakatalogi, kun ei tiedä mitä edessä odottaa.

Yritin käydä kevään katalogeja kattavasti läpi tänäkin vuonna ja listaihmisenä laitoin muutamia kiinnostavia uutuuksia muistiin ihan omalle sivulleen tuonne yläpalkkiin. Olisihan kirjoista voinut oman postauksenkin tehdä, mutta siitä olisi tullut pitkä kuin nälkävuosi. Eli ehkä parempi näin. Oma lehmä oli sinänsä myös ojassa, että tuolta löydän kirjavinkit helposti vähän myöhemminkin.

Valitettavasti tänä vuonna Tammelta ja WSOYlta sain aikamoisen kylmän suihkun niskaani kirjoja selatessani. Nämä kaksi firmaa ovat nimittäin päättäneet siirtää kataloginsa #kirja-palveluun, josta uutuuskirjoja voi sitten selailla enemmän ja vähemmän näppärästi. #kirja on minulle jo aikaisemmin jossain määrin tuttu. Palvelu vaikutti alunperin ihan mielenkiintoiselta. Sen avulla yritetään selvästi tuoda blogimaailmassakin vallitsevaa yhteisöllisyyttä kirjojen markkinoinnin yhteyteen. Kirjoja voi palvelussa arvioida ja laittaa itselleen muistiin.

Valitettavasti alun kiinnostuksen jälkeen koko palvelu on osoittautunut omiin tarpeisiini nähden enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Vanhojen kirjojen tiedot tuntuvat tiettyjen kustantajien sivuilta hävinneen kokonaan. #kirja-palvelun kirjat eivät tule myöskään esille Google-hauissa, joten kirjojen kansikuvien metsästys on väliin haastavaa.

Nyt sitten sain ilokseni todeta, että ei se kirjakatalogin selaus siellä #kirjassa ole yhtään sen helpompaa. Olin erittäin harmistunut, koska muiden firmojen katalogit yrittävät ihan tosissaan myydä minulle kirjojaan kiinnostavalla tavalla, kun taas #kirjan "katalogi" on oikeasti vain luettelo kirjoja, jotka sattuvat nyt keväällä ilmestymään. En saa listauksesta irti läheskään sitä samaa, mitä oikeista katalogeista saan. Mielenkiinto itselleni aiemmin tuntemattomiin kirjoihin jää syttymättä ja tiedän jättäväni huomiotta paljon kirjoja, jotka minua kiinnostaisivat. Otetaan tähän vielä se, että #kirja latautuu todella hitaasti, navigointi eri kirjojen ja listauksen välillä on hankalaa ja klikkauksia joudut hiirellä tekemään moninkertaisen määrän muiden firmojen käteviin pdf-katalogeihin nähden, niin ärsytyskynnys on jo aika korkealla. Toivottavasti tämä ei ole lisääntyvä trendi myös muilla kustantajilla.

Näin. Sainpahan avautua.

Mitä kevään uutuuskirjoja sinä erityisesti odotat? Löytyykö blogistasi kirjalistaus? Oletko tutustunut #kirja-palveluun ja miten olet katalogien kanssa pärjännyt? (Onko tässä #kirja-asiassa jotain sellaista, jota en ole tajunnut ja ne perinteiset katalogit ovat jossain vain klikkauksen päässä?)

Maratonin tilannekatsausta (päivittyvä postaus)

La 14.12.15 klo 11.02

Hauskaa ystävänpäivää!

Aloitin maratonin siis eilen klo 21.45. Kovin hyvin luku-urakka ei lähtenyt käyntiin, koska telkkarin mielenkiintoiset elokuvat varastivat huomioni tämän tästä. Olen huono maratoonari, tiedetään. Tänään kuitenkin täytyy ryhdistäytyä, koska vähimmäisvaatimus on 510 sivun rajan ylittäminen, joka on aiempi ennätykseni.

Jotain olen saanut kuitenkin tehtyä. Olen Helsingin alla-kirjaa lukenut eilisestä noin 80 sivun verran. Tästä jatketaan!

Klo 15.19

Tämän maratonin henkinen valmentautuminen on selkeästi jäänyt pahasti vajaaksi. Homma ei nimittäin nyt oikein suju. Tuossa lueskelun lomassa alkoi väsyttää niin paljon, että nukahdin pariksi tunniksi. Niinhän tässä on nyt sitten käynyt, että aikaa on jäljellä enää kuutisen tuntia ja tuntuu, ettei koko homma ole oikein edes startannut :p Helsingin alla-kirjasta on parisataa sivua kuitenkin luettu. Viimeisiä sivuja viedään!

Klo 16.47

Helsingin alla on nyt luettu! Olipa loistava kirja! Seuraavaksi jatkan Tuulen vihoilla ja saatan kirjastokasastani korkata myös Tieran. Aika alkaa käydä vähiin, mutta saatan virallisen maratonajan jälkeen jatkaa vielä epävirallisesti, jotta saisin näitä kirjoja tosissaan luettua!

Klo 18.54

Lukeminen sujuu nyt hyvin. Jatkoin lopulta Tieralla, jossa on sopivasti samoja teemoja tuon Helsingin alla-kirjan kanssa. Luettujen sivujen saldo on tällä hetkellä siellä 350 sivun tuntumassa. Aika hyvin jo!

Klo 21.45 Maratonin loppu

Viimeinen rutistus oli tiukka, mutta pääsin kuin pääsinkin tavoitteeseeni ja tein uuden sivuennätyksen edellisen 510 sivun tilalle. Luin nimittäin 518 sivua! :D Saavutus sekin. Tieraan olisin tarvinnut vielä 10 minuuttia lisää lukuaikaa, jotta olisin saanut sen hoidettua maratonin puitteissa. Luin sen tietenkin vielä loppuun. Oli muuten tosi hyvä kirja! Suosittelen koko Sammon vartijat-sarjaa kaikille jännityksestä tykkääville lapsille ja lapsenmielisille.

Tähän loppuu minun ystävänpäivän maratonini. Oikein paljon tsemppiä, voimia ja jaksamista vielä niille, joilla oma maraton on kesken. Jaksaa, jaksaa!

Lukumaratoonailua!

On taas lukumaratonin aika! Tämänkertaista ystävänpäivän maratonia emännöi Lukutoukan ruokalista. Vielä ehtii myös mukaan!

Tarkoitus on lukea 24 tunnin aikana niin paljon kuin ehtii. Lukuajasta osan on osuttava ystävänpäivälle.

Minun piti aloittaa lukeminen jo aikaisemmin tänään, mutta sitten sisko sattui kylään ja aikataulu venähti. No, onpa sitten huomenna enemmän aikaa lukea.

Etupäässä tulen todennäköisesti lukemaan Paulan Havasteen Tuulen vihoja ja Maria Turtschaninoffin Helsingin alla-kirjaa. Molemmissa riittää lukemista noin 200 sivun edestä, joten näissäkin jo riittää tekemistä. Olen parhaimmillani yltänyt maratonilla päälle 500 sivun, joten saa nähdä, kuinka tällä kertaa käy.

Varakirjoja on haalittu tämän päivän ostosreissulta ja yksi tipahti eilen postiluukusta.

Myös eväät ovat ystävänpäiväteeman mukaiset.

Aloitan siis virallisesti maratonini ihan just kohta, sovitaan että klo 21.45! Hauskaa maratonia muillekin osallistujille!

Gigin ja Henryn toinen

Kellopelikuningas - Magdalena Hai

Julkaistu: Karisto 2013
Sivumäärä: 330 s.
Kansi: Sára Köteleki

Kirjastosta

Gigin ja Henryn tarina jatkuu. Kerjäläisprinsessan tapahtumien jälkeen Gigin isä on saanut töitä Keloburgin pääkeksijänä. Hänen tehtävänään on rakentaa Keloburgille ilmalaiva, joka jättää loistokkuudellaan kaikki muut vähäpätöisemmät purkit varjoonsa. Gigin isä on elementissään koneiden keskellä, mutta kaikilta perheenjäseniltä nouseminen Keloburgin arvoasteikossa ei suju aivan niin vaivattomasti.

Erityisesti Gigi kaipaa huolettomia päiviä Keloburgin Alhaistossa, jossa sai mennä ja tulla mielensä mukaan. Nyt päivät täyttyvät sosiaalisista tapahtumista ja Gigin siskoineen oletetaan käyttäytyvän prinsessojen lailla. Tyllihameessa on kuitenkin niin hankala seikkailla!

Perheen elämä vaikeutuu, kun Sokean Jumalan veljeskunta alkaa saarnata ilmalaivoja ja kaikkea jumalanpilkaksi kokemaansa vastaan. Gigi perheineen joutuu jostain syystä veljeskunnan silmätikuksi. Vilunkipeliä aavisteleva Gigi alkaa tutkia veljeskunnan puuhia tarkemmin ystävänsä Henryn kanssa.

Jäin Kerjäläisprinsessan kohdalla kaipaamaan syvempää maailmanrakentelua. Keloburg miljöönä on kuitenkin niin kiehtova, että siitä olisi halunnut kuulla lisää. Onneksi Kellopelikuningas täyttää kaikki odotukset tämän suhteen ja kaupungin katuihin päästään tutustumaan oikein perinpohjaisesti. Meno on muutenkin, jos mahdollista, hurjempaa ja jännittävämpää kuin edellisessä osassa. Laajemmat juonikuviot alkavat nousta päivänvaloon ja Gigin tulevaisuus alkaa hiljalleen hahmottua. Jännitys säilyy hyvin koko kirjan ajan ja uusia, yllättäviäkin juonipaljastuksia saadaan oikein mukava määrä.

Pidän Gigi & Henry-sarjassa erityisesti siitä, että Hai ei ole siloitellut tapahtumien seurauksia mitenkään. Päähenkilöihinkin voi sattua ja pahasti. Täytyy tosin sanoa, että sen verran synkkään suuntaan tarina tuntuu olevan menossa, että kirjat eivät taida soveltua kovin nuorille. Tällaista kolmekymppistäkin hetkittäin hirvittää, mitä kaikkea kirjassa voikaan sattua.

Susikuningatar on hyllyssä jo odottamassa lukemistaan. Hyökkäsin varaamaan sen kirjastosta heti kun laskin Kellopelikuninkaan käsistäni. Oli tämä vaan niin mukaansa tempaava kirja!

5/5

Hämmentäviä hetkiä Kefahuchin Vuon laitamilla

Valo - M. John Harrison

Julkaistu: Like 2007
Alkuperäinen nimi: Light, 2002
Suomentanut: Hannu Tervaharju
Sivumäärä 358 s.

Kirjastosta

Kefahuchin Vuo valaisee koko Hiekkarannan taivaan. Vuo on kiehtonut eri sivilisaatioiden avaruusseikkailijoita maailmankaikkeuden syntyajoista lähtien. Kukaan ei oikein tiedä mikä tai mitä Vuo on, mutta kaikki haluaisivat päästä sen salaisuudesta selville. Vuo on omituinen paikka, jossa edes fysiikan lait eivät päde, vaan täydellinen kaaos vallitsee.

Kefahuchin Vuo liittää lopulta yhteen kolmen ihmisen kohtalot. Michael Kearney on 1990-luvun viimeisenä vuosina työkseen fraktaaleja tutkiva fyysikko ja vapaa-ajallaan sarjamurhaaja. Häntä ajaa takaa salaperäinen Varjo, jonka Kearney haluaa pitää loitolla sananmukaisesti hinnalla millä hyvänsä. Ed on kaukaisessa tulevaisuudessa virtuaalimaailmoista riippuvainen hylkiö, mutta joskus hän on ollut koko Hiekkarannan huimapäisin seikkailija. Seria Mau katuu uravalintaansa K-aluksen kapteenina. Voiko peruuttamattoman päätöksen kuitenkin peruuttaa?

Tarina pyörii kolmen päähenkilönsä ympärillä, mutta mukaan soppaan on heitetty myös intergalaktinen sirkus, geenimanipuloituja rikshatyttöjä, palkkasotilaita, kymmenen eri ulottuvuutta ja fraktaaleiksi sulavaa todellisuutta.

Löysin Harrisonin Kefahuchin Vuo-sarjan kolmannen osan kirjastosta ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Koska olen kuitenkin perusteellinen ihminen, päätin aloittaa lukemisen sarjan alusta. Alkuasetelma vaikutti erittäin lupaavalta: Tähtivaeltaja-palkinnon voitto ja kehuja Hesarista etukannessa. Epäilin kuitenkin vahvasti, että edessä olisi lukukokemus, joka ei välttämätä kuuluisi niiden kaikkein helpompien joukkoon.

En ollut kovinkaan väärässä. Kolmasosan kirjasta luettuani löysin itseni pohtimasta, että en oikeasti ymmärrä yhtään, mitä tässä kirjassa tapahtuu. Päähenkilöiden tavoitteet ja motivaatiot olivat täysin hämärän peitossa, enkä oikein käsittänyt, miten heidän tarinansa edes liittyivät toisiinsa. Onneksi tuon kohdan jälkeen juonenkuljetus kuitenkin nopeutuu ja kirja imaisi jotenkin käsittämättömällä tavalla mukaansa. Kolmen päähenkilön elämänkohtalot kietoutuvat salakavalasti yhteen ajan ja paikan etäisyydestä riippumatta. Päähenkilöistä paljastuu yhä uusia ulottuvuuksia mitä pidemmälle kirja etenee.

Valo oli hyvin hämmentävä lukukokemus. Se vie lukijansa matkalle, jossa ei auta kuin roikkua mukana tai jää paitsi jostain tärkeästä. En voi sanoa, että olin lopussakaan vielä ihan varma mistä kirja kertoi. Sen verran Valon tarina kuitenkin kiehtoi, että sarjan seuraava osa kummasti houkuttelee.

3/5

Tammikuun 2015 luetut

Niin se vaan tämänkin vuoden ensimmäinen kuukausi on jo ohi. Juhannus ja kesälomat lähestyvät uhkaavaa vauhtia.

Tammikuu oli luettujen kirjojen osalta erittäin hyvä. Motivaationa toimi kasa kirjaston kirjoja, joissa laina-ajat uhkaavasti umpeutuivat helmikuun alussa. Sainkin kasasta useamman kirjan luettua, vaikka osan jouduin palauttamaan lukemattomina kirjastoon. Mutta sielläpähän säilyvät ja odottelevat aikaa, jolloin ehdin paremmin niihin taas tarttua.

Tammikuussa onnistuin lukemaan:

From Left Field - Mindy Klasky: Tämä on edelleen näitä lopumattomia baseball-romansseja, joita olen saanut LibraryThingin kautta. Vielä yksi ja sitten loppuvat! From Left Field ei enää oikein vakuuttanut
Ajo - Juha Itkonen: Ihmisiä liikkeessä. Tykkäsin tästä aika paljon. Itkosta olisi syytä lukea lisää ja omasta hyllystä löytyisi kirjojakin.
Sunnuntaina Manhattanilla - Heli Vaaranen: Mallin arkea maailman metropoleissa. Kohtuullisen kevyttä lukemista, ihan ok lukukokemus, vaikka ei mikään maata järisyttävä.
Aurora Karamzin. Aristokratian elämää - Espoon kaupunginmuseon julkaisuja: Aurora Karamzin on kiehtonut minua pitkään. Kirjasta sai tietää kaiken oleellisen Auroran elämästä ja paljon muutakin.
Ragnarök - A. S. Byatt: Lyhyt kirja, yllättävän raskas lukukokemus. Aiempi kokemus skandinaavisista jumaltaruista olisi ollut hyödyksi.
Näkemiin taivaassa - Pierre Lemaitre: Ihana, hauska, sydäntäsärkevä kirja. Tästä voi tulla yksi vuoden suosikeista!
Vuori - Helena Waris: Byattin Ragnarökistä imuroitu tieto pääsi yllättävään käyttöön Vuoressa. Pidin kirjasta tosi paljon.
Valo valtameren yllä - M. L. Stedman: Olisi ollut hyvä lukukokemus, mutta kun vähintään yhtä kirjan päähenkilöistä haluaisi koko ajan läpsiä, jotta tämä palaisi todellisuuteen, niin pakostakin ne fiilikset siinä lässähtää.
The Three - Sarah Lotz: Reportaasin muodossa kirjoitettu jännitys/kauhu-kirja. Valitettavasti se jännitys ja kauhu vaan tekee hukkumiskuoleman sinne yksityiskohtien suohon.
Jokakelin mies - Pasi Ahtiainen: Jos elämä tylsistyttää, niin anarkialla se paranee. Hauska ja väliin huimiin sfääreihin kapuava kirja keski-ikäisen miehen kriisistä.
Kimalaisen mettä - Torgny Lindgren: Alkaa hauskasti, muuttuu ällöksi, loppufiilis "Mitä hittoa?"

Yhteensä siis 11 kirjaa, jee! Luku-urakka ei ihan heti lopu, koska syksyn kirjastoinnostus nyt sitten kostautuu oikein kunnolla. Laina-aikoja umpeutuu meinaan tasaiseen tahtiin ja seuraavaksi kuukaudeksi olisi jälleen 13 kirjan kasa, josta täytyisi suoriutua (en muuten laskenut väärin, kuvasta vaan puuttuu yksi).

Kasan yläosien kirjat kiinnostavat eniten ja ne tulevat todennäköisimmin myös luetuksi. Se kuvasta eksynyt lammas on Rivien välissä - kirjablogikirja, jota olen ilolla tässä eilisestä lueskellut. Se on onneksi sopivaa, palauttavaa lukemista tuon Lindgrenin kirjan jälkeen.

Miten teidän lukuvuotenne on lähtenyt käyntiin?

Hyytävän jännittävä Kuokkamummo

Kuokkamummo - Marko Hautala

Niin kauan kuin kukaan muistaa, on Suvikylän nuorison keskuudessa kulkenut legenda Kuokkamummosta. Kuokkamummo vaanii lapsia ja tappaa heitä iskemällä kuokalla selkään, jos ei osaa käyttäytyä. Kuokkamummosta ei puhuta, ei ainakaan aikuisille.

Samuel Aution isä on kuollut ja sen seurauksena Samuelin mieleen vyöryvät muistot nuoruusvuosilta ihanan Julian kanssa. Maisa puolestaan tekee väitöskirjaa ja haluaa päästä Kuokkamummon tarinasta viimein perille. Miksi legenda elää Suvikylässä edelleen niin vahvana vuodesta toiseen, vaikka ikäpolvet vaihtuvat? Jos kaikki on vain tarinaa, miten selittyvät Suvikylässä tapahtuneet, edelleen ratkaisemattomat katoamiset?

Kuokkamummoa on paljon kehuttu blogeissa nyt syksyn aikana. Jo kirjan nimi herättää lukijassa kiinnostuksen, jota suorastaan karmiva kansikuva vielä syventää. Suomessa ei liikaa kirjoiteta kauhua, joten halusin ehdottomasti lukea tämän Hautalan kirjan.

Kun tartun kauhua sisältävään kirjaan, niin odotan selkäpiitä värisyttäviä hetkiä. Jos iltaisin täytyy muutaman kerran käydä tarkistamassa se vaatemytty, kun ei tiedä mikä siellä nurkassa majailee, niin oikein hyvä. Hyvästä kauhusta tulee tunne, että olan yli on kurkistettava kerran jos toisenkin.

Tässä suhteessa ne muutamat suomalaiset kauhukirjat ovat jääneet hieman vajaiksi. Lukemani tarinat ovat olleet jännittäviä, mutta ne eivät ole saaneet minua kuuntelemaan tarkemmin asuntoni rapinoita. Kuokkamummoa lukiessa koin kuitenkin kaipaamiani hyytäviä hetkiä, varsinkin tarinan alussa.

Loppua kohden tarina alkaa kuitenkin käymään ehkä liiankin tutuksi ja sen jännite jonkin verran laimenee. Sinänsä tapahtumat käyvät kyllä hurjemmiksi, mutta ehkä se selittämättömyys vähenee, kun tarinan käänteet voi jo jollain tavalla ihan järjelläkin ymmärtää.

Jännitystä vähensi myös se, että kirjan henkilöistä on hyvin vaikea pitää. Kaikilla on omat luurangot kaapissa ja tarinan henkilöiden maailma tuntuu hyvin pitkälti pyörivän vain oman navan ympärillä. Jos siis Kuokkamummo kokee tarpeelliseksi tämän porukan harventamisen, niin mikäs siinä.

Loppuratkaisussa oli mukavia, genren ylittäviä elementtejä ja loppu miellytti ainakin minua. Hautalan kirjoja voisi ehdottomasti lukea enemmänkin!

3/5

Haroldin toivioretki halki Englannin

The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry - Rachel Joyce

suom. nimellä Harold Fryn odottamaton toivioretki

Haroldin elämä on eläköitymisen jälkeen ollut hiljaista ja tapahtumaköyhää. Vaimon kanssa ei ole paljoakaan puhuttavaa, eikä nurmikkoakaan ihan joka päivä tarvitse ajaa. Pientä vaihtelua elämään tuo vain naapurin Rex, joka hänkään ei haluaisi muusta puhua kuin nurmikosta ja kuolleesta vaimostaan Elisabethista.

Eräänä päivänä Harold saa kirjeen vanhalta työkaveriltaan Queenielta. Queenie on kuolemassa ja haluaa 20 vuoden jälkeen kiittää Haroldia siitä ystävyydestä, joka heillä kerran oli. Haroldin on pakko vastata kirjeeseen, mutta matkalla postilaatikolle Harold päättääkin jatkaa matkaansa seuraavalle laatikolle, sitten postitoimistolle, seuraavaan kaupunkiin...

Kirjeen lähettäminen unohtuu ja kuin huomaamattaan Harold päättää kävellä Queenien luo aivan toiselle puolelle Englantia. Alkaa Haroldin toivioretki, jonka aikana hän törmää moneen ihmiskohtaloon, mutta joutuu myös käymään läpi omaa elämäänsä. Harold palaa retkensä aikana hyviin aikoihin, mutta joutuu kohtaamaan myös ne kipeät virheet, joita elämänsä aikana on tehnyt.

Kirjassa oli hyvin rauhallinen ja pohdiskeleva tahti. Varsinkin kirjan alkupuolisko oli todella mukavaa ja leppoisaa iltalukemista. Tämän tarinan tahtiin oli todella mukava päättää päivä. Loppua kohden sävy käy kuitenkin huomattavasti synkemmäksi ja paikoitellen jopa ahdistavaksi.

Mietin, että Haroldin kaltaisia elämänkohtaloita on varmasti maailma täynnä ja siksi tarina oli lopulta minusta niin sydäntäsärkevä. Harold kuvataan yksinäisenä ihmisenä, joka kuin sattumalta löytää onnen ja rakkauden vaimonsa kanssa. Kohtalo kuitenkin laittaa sormensa peliin ja kaikki rikkoutuu aivan käsittämättömällä tavalla.

Joyce tuntuu pyrkivän näyttämään ihmiskunnan kaikessa monimuotoisuudessaan Haroldin silmin. Myös ystävyyttä ja anteliaisuutta vielä löytyy, vaikka maailma on muuten muuttunut niin kylmäksi paikaksi. Hiljattain kirjalle ilmestyi muuten jatko-osa, jossa Queenie kertoo oman puolensa tarinasta. Haroldin osuus oli sen verran vaikuttavaa luettavaa, että varmasti jatko-osakin olisi hyvin mielenkiintoinen.

4/5

Mummut (ja papat) irti!

Kakkua, kiitos! - Catharina Ingelman-Sundberg

Märtha ystävineen asustaa palvelutalo Timantissa, jossa mikään ei ole ollut oikein kohdallaan omistajavaihdoksen jälkeen. Leppoisten eläkepäivien sijasta ovet lukitaan, kahvia säännöstellään, eikä joulukuusen koristeisiinkaan ole enää varaa. Samaan aikaan johtajien kerroksessa herkutellaan paistilla ja viinillä.

Märtha päättää tehdä asialle jotain. Vankilassakin olisi Timanttia paremmat oltavat! Vanhukset päättävätkin lähteä pienelle ryöstöretkelle täytenä aikomuksenaan jäädä lopulta kiinni. Ongelmana vaan on, että nälkä kasvaa syödessä, eikä vankilankaan olot tunnu lopulta täysin miellyttäviltä kun pienen luksuksen syrjään on jo päässyt kiinni.

Jostain syystä nämä "reipas vanhus"-tarinat ovat nyt jotenkin muotia. Vastaavanlaisia, elämänsä omiin käsiin ottavia ikäihmisiä on monessa muussakin kirjassa nyt ollut. Kakkua, kiitos!-kirjaakaan ei voinut olla vertailematta Minna Lidgrenin Ehtoolehto-sarjaan.

Juoni on kirjassa hyvin kepeä ja kieli poskessa kirjoitettu. Meno äityy välillä niin hurjiin sfääreihin, että kirjaa vaivaa loppua kohti jopa uskottavuuden puute.

Märtha kavereineen on hauskaa porukkaa, mutta kyllä Ehtoolehdon jengi on silti sympaattisempaa. Lisäksi juonta vaivaa epäuskottavuuden lisäksi pituus. Tiivistämällä ja muutaman käänteen pois jättämällä olisi tarinasta saanut vielä lennokkaampaa.

Tarinalle on käsittääkseni jatkoa luvassa ja kyllä jatko-osankin voisi hyvin lukaista, vaikka tämä kirja ei suosikikseni nyt noussutkaan. Moni asia tuntui kuitenkin jäävän kesken ja niihin haluaisi vielä lisäselvennystä.

3/5

Pieni esikoiskirjakerho PEKK lopettaa

Sain tänään kirjeen, joka vei fiilikset, jos ei nyt ihan kyynelten partaalle, niin aika haikeaksi kuitenkin. Huikeita, haikeita tai muuten vaan hassuja esikoiskirjoja tähänkin huusholliin diilannut Pieni esikoiskirjakerho lopettaa toimintansa.

Olen ollut kirjakerholainen sieltä jostain kolmannen kirjan paikkeilta lähtien ja saanut kerhon kautta luettavakseni paljon kirjallisuutta, jota en muuten olisi välttämättä lukulistoilleni ymmärtänyt ottaa ollenkaan. Kerhon kautta ymmärrykseni suomalaisen nykykirjallisuuden tilasta on todella avartunut. Muutenkin kerho on ollut ideana loistava; annetaan tilaa ja mahdollisuuksia uusille kirjailijoille saada kirjansa suoraan mahdollisimman monen innostuneen lukijan hyppysiin.

Kiitos siis PEKK neljän vuoden hienosta kirjamatkasta! Ikävä kerhoa ja sen kirjalähetyksiä varmasti tulee, mutta aika aikaansa kutakin.

Haastetta pukkaa

Kun antaa pikkusormen, niin se vie koko käden. Ilmoittauduin hiljattain Kirjallinen retki Pohjoismaissa-haasteeseen, enkä ole juurikaan haastekirjoja ehtinyt vielä edes suunnitella.

Sen sijaan löysin kaksi muutakin haastetta, joihin oli ihan pakko ilmoittautua myös mukaan! Tietääpähän sitten, mitä tänä vuonna on kirjojen suhteen ohjelmassa.

Idän pikajunassa luetaan legendaarisen junareitin asemakaupunkeihin sijoittuvia kirjoja. Mukana on helpohkojen Pariisin, Wienin ja Istanbulin lisäksi myös sellaiset kirjallisuuden hotspotit kuten Ranskan Strasbourg, Romanian Bukarest ja Bulgarian Varna. Myös Münchenissä ja Budapestissa vieraillaan. Reitin voi kulkea haluamassaan järjestyksessä tai jos oikein vakavasti reissun ottaa niin Pariisista Istanbuliin asema kerrallaan. Aikaa on vuoden loppuun.

Reading the Rainbow-haasteessa sen sijaan vain kirjan selkämysten värillä on väliä. Kirjoja luetaan värin mukaan järjestyksessä punainen-oranssi-keltainen-vihreä-vaalensininen-tummansininen-violetti. Aikaa on vuoden loppuun, jolloin Ompun blogiin linkitetään kirjasateenkaarikuvat. Keräsin pikaisesti oman kirjasateenkaareni kirjaston kirjoista, mutta koska muutoksia vielä tulee, niin tuskin ihan tähän kasaan päädyn. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kirjojen on oltava omistuksessani haasteen alusta loppuun, jotta kuvan saa otettua. Hmm... Noh, ainakin se hyvä asia järjettömän suuressa kotikirjastossa on, että kirjojen kaivaminen omista hyllyistä tuskin tuottaa tuskaa. Voisin ottaa homman oikein tosissani ja aloittaa lukemisen punaselkäisestä Gravity's Rainbow-kirjasta.

Lisäsin tuonne yläpalkkiin myös "Haasteet"-sivun ihan senkin vuoksi, että pysyn itse kärryillä siitä, mihin sitä on tultukaan osallistuttua.

Millaisia kirjahaasteita teillä on tänä vuonna tiedossa?

Vuoden 2014 kirjakooste

2014 oli minulle loistava kirjavuosi! Sain luettua enemmän kirjoja kuin todennäköisesti koskaan elämässäni. Pelkästään viimeisen puolen vuoden aikana luin enemmän kirjoja kuin vuonna 2010 yhteensä.

Tästä kaikesta saa kiittää oikeastaan vain ja ainoastaan kirjastoa. Selkeästi luen eniten, kun minulla on selkeät deadlinet. Kummasti se vauhdittaa lukuinnostusta, kun ne pari mielenkiintoista kirjaa on palautettava kirjastoon muutaman päivän päästä. Olenkin tänä syksynä harrastanut enemmän pikalukua kuin varmaan koskaan aikaisemmin.

Asioiden kaunistamiseksi tein keskeisimmistä luvuista tällaisen taulukon. Idean nappasin toisesta kirjablogista, mutta en nyt enää muista, että mistä. Kiitoksia nimettömälle taholle kuitenkin!

Sen lisäksi omiin muistiinpanoihini jaoin kirjavuoteni "Oscarit". Sieltä löytyy mm. seuraavanlaisia poimintoja:

Vuoden yllättäjä

Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä

Kirja oli vaan niin ihana. Ove <3

Vuoden pettymys

Marissha Pessl: Night Film

Tätä niin moni rakasti, mutta minä vaan en päässyt tähän sisään oikein kunnolla ollenkaan.

Vuoden huonoin:

Katherine Neville: The Eight

Otetaan se, joka jäi kesken. Oikein mitään kovin huonoja kirjoja en oikeastaan edes lukenut, jes!

Vuoden paras:

Silvia Avellone: Teräs

Todella mieleenpainuva kertomus. Lisää perusteita valinnalle löytyy tuolta arviosta.

Sellainen oli vuosi 2014. Myös tämä kirjavuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Luettuja kirjoja on jo useampia ja tavoitteena on, että saisin luettujen kirjojen ennätystä kasvatettua tänä vuonna jälleen. Pyrin 70 kirjaan, joka on minulle aikaisempien vuosien valossa erittäin haastava tavoite, mutta jos tällä vauhdilla jatketaan, sen ei pitäisi olla mikään ongelma.

Hauskaa loppuvuotta kaikille ! :)